Tiedättekö kuinka ihanaa on herätä niin, ettei ylösnousu pyörrytä ? Tai kun ei tarvitse tarkkailla kelloa että muistaa syödä ettei taju lähde ? Tai kun et enää pelkää oksentavasi ihan yhtäkkiä ? No minä ainakin tiedän.
Eilen tuli kolme viikkoa siitä, milloin aloin palaamaan taas kunnolla elävien kirjoihin. Satunnaisia kuovotuksia saattaa edelleen tulla, tai pientä huimausta jos on töissä kova kiire eikä ehdi ihan ajallaan tauolle. Mutta se on niiiiin pientä.
En ole täälä puhunutkaan oikeastaan ollenkaan siitä millaista nämä reilu neljä kuukautta ovat fyysisesti olleet.
Odottelin silloin juuri plussanneena niitä huonoja oloja ihan vain että tuntuisi siltä, että jotain oikeasti tapahtuu sisälläni. No eihän siinä montaa viikkoa mennyt kun neuvolasta tullessa aloin oksentamaan. Siitä lähtien sitten mentiinkin kolmisen kuukautta yökkien. Joka päivä, siis oikeasti jokainen päivä, oli jos ei ihan aamusta niin aamupäivästä sitä, että piti mennä johonkin hetkeksi makaamaan kun tuntuu että vatsassa velloaa, kaikki tulee kohta ylös ja pyörryttää. Se syötiin mitä alas saatiin. Joku päivä se oli näkkäriä, toinen päivä se oli pizzaa. Oksentamiset kuitenkin painottuivat aamuihin, vaikka oloja olikin aamusta iltaan. Mikä oli oikeasti hyväkin, sillä mielummin ylös tulee aamiaismurot kuin koko päivän menu. Tosin joku päivä se päivän menu saattoi olla se aamiaismurot ja ruisleipä töissä. Mutta koen silti syöneeni hyvin vaikka välillä teki tiukkaa. Ja onneksi vauva imee kaiken ravinnon minusta, vaikken kykenisi syömään mitään. Ja onhan sitä painoa nyt tullut kaiken kaikkiaan 1.5 kg, että hyvin on syöty. 😁 Koska en koe painonnousua mitenkään mukavana asiana, niin ihan oman mielenterveydenkin kannalta, onneksi sitä ei ole tullut enempää.
Nyt olen oikeasti ollut iloinen siitä että nämä olot ovat lähteneet. Ikävää kyllä kuulla kun muut maaliskuiset äidit potevat vieläkin niitä. Ja ikävä kyllä, niistä saattaa parantua vasta kun vauva on ulkona. Mutta miten tämän uudelleen elämänilon löytäminen on vaikuttanut minuun ? Huomasin sen viime viikonloppuna kun olimme haravoimassa pihaa. Olin jo aikaisemmin viikolla haravoinut myös. Totesin silloin viikonloppuna Makelle että olen jaksanut haravoida pihan. Siis oikeasti jaksoin olla tekemässä jotakin edes vähän fyysistä niinkin pitkään ja sen aloittaminenkin tuntui niin helpolta. Muistelin siinä niitä aikoja milloin tiskikoneenkin täyttö tai imurointi tuntui niin saavutukselta. Nyt sen eron oikeasti huomasi.
Jaksan panostaa ruoan tekoon, käydä kaupassa, siivota, käydä kahdessa paikassa kuten neuvolassa ja kaupassa samana päivänä. Ei nuo asiat olleet mitään helppoja vielä hetki sitten, niin oudolta kun se kuulostaakin. Enkä nuku enää päiväunia. Kerroinkin jo siitä aikaisemmin että saatoin helposti nukkua 1-3 tunnin unet. Ja niin saattoi tapahtua olin ollut töissä tai vapaalla.
Että voin nyt rehellisesti sanoa että minulle kuuluu todellakin hyvää. Enkä ole enää mikään hormoonihirviökään, joten Makekin saa jo vähän levätä sen osalta. 😅 No hei, ei voi olla helppoa kun ei tiedä milloin toinen alkaa itkemään, milloin tulee mustasukkaisuuskohtaus, tai milloin päätän pitää muutaman tunnin mykkäkoulun. Niin ja itsekään en noihin ikinä syytä tiennyt.
Pesänrakennusvietti alkaa hiljalleen puskemaan ja jotain hankintoja ollaan tehtykin jo. Makellakin on selvästi alkanut kun hänen oli pakko saada uusi, isompi telkkari. 😄
Teimme pienen pintaremontin kodinhoitohuoneeseen. Se on kuitenkin sellainen paikka, missä tulen keväästä lähtien varmasti viettämään paljon aikaa. Ennen kuvaa en tajunnut ottaa, mutta ennen kaikki seinät olivat valkoisia. Muutoksena on tullut siis tuo turkoosi seinä. Hankimme myös sopivan verhon sekä eBaysta löytyi hauska sisustustarra. Maalasimme myös muut seinät uudelleen valkoiseksi, mikä rakasti huonetta lisää. Nyt kodinhoitohuone tuntuu paljon kotoisammalta, eikä se enää ole vain joku kuutio jossain talon perällä.
Lastenhuoneeseen tehtiin pintaremontti jo keväällä. Silloin maalasimme seinät, tapetoimme yhden seinän sekä kunnostimme sen vaatehuoneen. Lastenhuoneessa ei kuitenkaan ole vielä oikeastaan mitään muuta kuin mitä ylhäällä näkyvässä kuvassa näkyy. Olemme hankkineet jo North 13.5 Maxi Joggerin yhdistelmävaunut. Kuvassa näkyy sen vaunut sekä turvakaukalo. Tähän kuuluu vielä ratasosa, mutta sitä ei vielä tulla tarvitsemaan, joten se on jemmassa. Lisäksi ollaan hankittu jo ihan perus hoitolaukku mikä hieman näkyy rattaissa sekä vanhemmiltani saatu vanha pieni lipasto mikä tulee varmaan olemaan meillä lelulaatikkona.
Olemme ajatelleet että kun saamme pinnasängyn, se tulee aluksi meidän makuuhuoneeseen. Eli tuolla lastenhuoneessa ei muutenkaan tulla alkuun olemaan. Kuitenkin mikäli sukupuoli näkyy rakenneultrassa 20.11, aion hankkia jo jotain tyttömäistä/ poikamaista huoneeseen. Verhot, maton, jotakin. Muutenkin teemme RU:n jälkeen vasta enemmän hankintoja kun voisi hankkia ehkä jotain muutakin kuin valkoista tai harmaata.
Lastenhuoneessa on tapetoidulla seinällä myös IKEAn EKET- hylly. Hyllyssä on harmaata, valkoista, oranssia, persikan sävyä sekä kahta erilaista sinistä. Se on siis ainut väripilkku tähän mennessä. Koska emme ole ajatelleet sukupuolta paljastaa ennen lapsen syntymää, niin en tule myöskään tekemään lastenhuoneesta vielä mitään erillistä kirjoitusta.
Hiljalleen alkaa myös maha pyöristymään. Puoliväli lähenee ja ensimmäiset liikeet ovat alkaneet tuntua. Tänään on neljäs päivä kun tunnen kuinka pieniä saippuakuplia poksahtelee ihan alavatsalla. Perjantaina neuvolassa vielä kysyttiin tunnenko jo liikkeet, mutta vastasin kielteisesti. Tuolloin saatoin kyllä välillä jotain tunteakin mutten sitä niin ajatellut. Nyt kun näitä saippuakuplia tuntee joka päivä, osaa jo yhdistää mitä ne ovat. Liikkeet tuntuvat pääasiassa illalla kun istun sohvalla tai nukkumaan mentäessä. Tänään kampaajalla istuessani tunsin myös. Kun ei keskity juurikaan mihinkään, on vain, niitä voi tuntea.
Ylhäällä oikealla näkyy tasan viikko sitten otettu kuva. Tuossa jo aloin näkemään enemmän vatsan pyöristymistä. Vasemmalla olevasta kuvasta, jonka tänään nappasin, pystyn ainakin itse erottamaan jo paremmin vatsaa. Mutta onhan se jo viikko 18.
Odotan kyllä sitä että potkut ovat kovia. Saatan kyllä katua joku päivä tätäkin toivetta, kun tuntuu että sisäelimet tekevät kuolemaa. Nyt ainakin ajatus siitä että toinen potkasee kovaa tuntuu niin ihanalta. Ja ne potkut mitkä näkyvät tai tuntuvat ulospäin. Silloin Makekin pääsisi tuntemaan ne. Kuitenkin raskaudessa mies jää loppupeleissä niin ulkopuolelle, että varmasti Makekin odottelee niitä kun vatsa velloaa puolelta toiselle tai käsi painautuu vatsasta. Mutta nekin asiat ovat tietenkin niin yksilöllisiä.
Lisäksi harjoitussupistukset ovat alkaneet. Olen ehkä viikon verran tuntenut niitä töissä aina kun on kiire tai nostaa jotakin. Tajusin muutama yö sitten niiden olevan harjoitussupistukia kun heräsin niihin. Vatsa menee ihan kovaksi, näyttää kuin vatsa vähän kasvaisi ja on tukala olo. Inhottava olla mutta ei satu. Neuvolasta kuitenkin sanottiin, soitettuani sinne, että ei ole mitään hätää kun ne ei ole kivuliaita. Kuitenkin mikäli ne tihentyisivät tai olisivat kivuliaita niin tulisi jäädä kotiin lepäämään. Onneksi näin ei vielä tarvitse tehdä. Muutenkin olen ajatellut että vuodelepoon määrääminenkin tuntuisi niin inhottavalta, kun ei saa tehdä yhtään mitään. Toivon siis että kykenen käymään mahdollisimman pitkään töissä sekä olemaan aktiivinen muutenkin.
Tälläisiä kuulumisia tältä erää. Elämä pyörii tällähetkellä aika vauva aiheisena joten, eipä tässä muuta voi kertoakaan. Nyt odotellaan joulua ja talvea, minkä jälkeen kevättä ja tämän maaliskuisen syntymää.
Palataan taas! 💓
-Sirpa
Eilen tuli kolme viikkoa siitä, milloin aloin palaamaan taas kunnolla elävien kirjoihin. Satunnaisia kuovotuksia saattaa edelleen tulla, tai pientä huimausta jos on töissä kova kiire eikä ehdi ihan ajallaan tauolle. Mutta se on niiiiin pientä.
En ole täälä puhunutkaan oikeastaan ollenkaan siitä millaista nämä reilu neljä kuukautta ovat fyysisesti olleet.
Odottelin silloin juuri plussanneena niitä huonoja oloja ihan vain että tuntuisi siltä, että jotain oikeasti tapahtuu sisälläni. No eihän siinä montaa viikkoa mennyt kun neuvolasta tullessa aloin oksentamaan. Siitä lähtien sitten mentiinkin kolmisen kuukautta yökkien. Joka päivä, siis oikeasti jokainen päivä, oli jos ei ihan aamusta niin aamupäivästä sitä, että piti mennä johonkin hetkeksi makaamaan kun tuntuu että vatsassa velloaa, kaikki tulee kohta ylös ja pyörryttää. Se syötiin mitä alas saatiin. Joku päivä se oli näkkäriä, toinen päivä se oli pizzaa. Oksentamiset kuitenkin painottuivat aamuihin, vaikka oloja olikin aamusta iltaan. Mikä oli oikeasti hyväkin, sillä mielummin ylös tulee aamiaismurot kuin koko päivän menu. Tosin joku päivä se päivän menu saattoi olla se aamiaismurot ja ruisleipä töissä. Mutta koen silti syöneeni hyvin vaikka välillä teki tiukkaa. Ja onneksi vauva imee kaiken ravinnon minusta, vaikken kykenisi syömään mitään. Ja onhan sitä painoa nyt tullut kaiken kaikkiaan 1.5 kg, että hyvin on syöty. 😁 Koska en koe painonnousua mitenkään mukavana asiana, niin ihan oman mielenterveydenkin kannalta, onneksi sitä ei ole tullut enempää.
Nyt olen oikeasti ollut iloinen siitä että nämä olot ovat lähteneet. Ikävää kyllä kuulla kun muut maaliskuiset äidit potevat vieläkin niitä. Ja ikävä kyllä, niistä saattaa parantua vasta kun vauva on ulkona. Mutta miten tämän uudelleen elämänilon löytäminen on vaikuttanut minuun ? Huomasin sen viime viikonloppuna kun olimme haravoimassa pihaa. Olin jo aikaisemmin viikolla haravoinut myös. Totesin silloin viikonloppuna Makelle että olen jaksanut haravoida pihan. Siis oikeasti jaksoin olla tekemässä jotakin edes vähän fyysistä niinkin pitkään ja sen aloittaminenkin tuntui niin helpolta. Muistelin siinä niitä aikoja milloin tiskikoneenkin täyttö tai imurointi tuntui niin saavutukselta. Nyt sen eron oikeasti huomasi.
Jaksan panostaa ruoan tekoon, käydä kaupassa, siivota, käydä kahdessa paikassa kuten neuvolassa ja kaupassa samana päivänä. Ei nuo asiat olleet mitään helppoja vielä hetki sitten, niin oudolta kun se kuulostaakin. Enkä nuku enää päiväunia. Kerroinkin jo siitä aikaisemmin että saatoin helposti nukkua 1-3 tunnin unet. Ja niin saattoi tapahtua olin ollut töissä tai vapaalla.
Että voin nyt rehellisesti sanoa että minulle kuuluu todellakin hyvää. Enkä ole enää mikään hormoonihirviökään, joten Makekin saa jo vähän levätä sen osalta. 😅 No hei, ei voi olla helppoa kun ei tiedä milloin toinen alkaa itkemään, milloin tulee mustasukkaisuuskohtaus, tai milloin päätän pitää muutaman tunnin mykkäkoulun. Niin ja itsekään en noihin ikinä syytä tiennyt.
Pesänrakennusvietti alkaa hiljalleen puskemaan ja jotain hankintoja ollaan tehtykin jo. Makellakin on selvästi alkanut kun hänen oli pakko saada uusi, isompi telkkari. 😄
Lastenhuoneeseen tehtiin pintaremontti jo keväällä. Silloin maalasimme seinät, tapetoimme yhden seinän sekä kunnostimme sen vaatehuoneen. Lastenhuoneessa ei kuitenkaan ole vielä oikeastaan mitään muuta kuin mitä ylhäällä näkyvässä kuvassa näkyy. Olemme hankkineet jo North 13.5 Maxi Joggerin yhdistelmävaunut. Kuvassa näkyy sen vaunut sekä turvakaukalo. Tähän kuuluu vielä ratasosa, mutta sitä ei vielä tulla tarvitsemaan, joten se on jemmassa. Lisäksi ollaan hankittu jo ihan perus hoitolaukku mikä hieman näkyy rattaissa sekä vanhemmiltani saatu vanha pieni lipasto mikä tulee varmaan olemaan meillä lelulaatikkona.
Olemme ajatelleet että kun saamme pinnasängyn, se tulee aluksi meidän makuuhuoneeseen. Eli tuolla lastenhuoneessa ei muutenkaan tulla alkuun olemaan. Kuitenkin mikäli sukupuoli näkyy rakenneultrassa 20.11, aion hankkia jo jotain tyttömäistä/ poikamaista huoneeseen. Verhot, maton, jotakin. Muutenkin teemme RU:n jälkeen vasta enemmän hankintoja kun voisi hankkia ehkä jotain muutakin kuin valkoista tai harmaata.
Lastenhuoneessa on tapetoidulla seinällä myös IKEAn EKET- hylly. Hyllyssä on harmaata, valkoista, oranssia, persikan sävyä sekä kahta erilaista sinistä. Se on siis ainut väripilkku tähän mennessä. Koska emme ole ajatelleet sukupuolta paljastaa ennen lapsen syntymää, niin en tule myöskään tekemään lastenhuoneesta vielä mitään erillistä kirjoitusta.
Hiljalleen alkaa myös maha pyöristymään. Puoliväli lähenee ja ensimmäiset liikeet ovat alkaneet tuntua. Tänään on neljäs päivä kun tunnen kuinka pieniä saippuakuplia poksahtelee ihan alavatsalla. Perjantaina neuvolassa vielä kysyttiin tunnenko jo liikkeet, mutta vastasin kielteisesti. Tuolloin saatoin kyllä välillä jotain tunteakin mutten sitä niin ajatellut. Nyt kun näitä saippuakuplia tuntee joka päivä, osaa jo yhdistää mitä ne ovat. Liikkeet tuntuvat pääasiassa illalla kun istun sohvalla tai nukkumaan mentäessä. Tänään kampaajalla istuessani tunsin myös. Kun ei keskity juurikaan mihinkään, on vain, niitä voi tuntea.
Ylhäällä oikealla näkyy tasan viikko sitten otettu kuva. Tuossa jo aloin näkemään enemmän vatsan pyöristymistä. Vasemmalla olevasta kuvasta, jonka tänään nappasin, pystyn ainakin itse erottamaan jo paremmin vatsaa. Mutta onhan se jo viikko 18.
Odotan kyllä sitä että potkut ovat kovia. Saatan kyllä katua joku päivä tätäkin toivetta, kun tuntuu että sisäelimet tekevät kuolemaa. Nyt ainakin ajatus siitä että toinen potkasee kovaa tuntuu niin ihanalta. Ja ne potkut mitkä näkyvät tai tuntuvat ulospäin. Silloin Makekin pääsisi tuntemaan ne. Kuitenkin raskaudessa mies jää loppupeleissä niin ulkopuolelle, että varmasti Makekin odottelee niitä kun vatsa velloaa puolelta toiselle tai käsi painautuu vatsasta. Mutta nekin asiat ovat tietenkin niin yksilöllisiä.
Lisäksi harjoitussupistukset ovat alkaneet. Olen ehkä viikon verran tuntenut niitä töissä aina kun on kiire tai nostaa jotakin. Tajusin muutama yö sitten niiden olevan harjoitussupistukia kun heräsin niihin. Vatsa menee ihan kovaksi, näyttää kuin vatsa vähän kasvaisi ja on tukala olo. Inhottava olla mutta ei satu. Neuvolasta kuitenkin sanottiin, soitettuani sinne, että ei ole mitään hätää kun ne ei ole kivuliaita. Kuitenkin mikäli ne tihentyisivät tai olisivat kivuliaita niin tulisi jäädä kotiin lepäämään. Onneksi näin ei vielä tarvitse tehdä. Muutenkin olen ajatellut että vuodelepoon määrääminenkin tuntuisi niin inhottavalta, kun ei saa tehdä yhtään mitään. Toivon siis että kykenen käymään mahdollisimman pitkään töissä sekä olemaan aktiivinen muutenkin.
Tälläisiä kuulumisia tältä erää. Elämä pyörii tällähetkellä aika vauva aiheisena joten, eipä tässä muuta voi kertoakaan. Nyt odotellaan joulua ja talvea, minkä jälkeen kevättä ja tämän maaliskuisen syntymää.
Palataan taas! 💓
-Sirpa
Kommentit
Lähetä kommentti