''Tänään mä kirjottelen, no huomenna avaan koneen, okei okei jos sit vaan joulun jälkeen. '' Tollasta oon hokenut aikalailla viikon verran. Tarkotuksena oli kirjoittaa meidän joulusuunnitelmista ennen joulua, mutta eihän sitä ehtinyt kun ajatuksen tasolla avata konetta. Varsinkaan kun tämä läppäri ei mikään järin nopea ole, edes avautumaan. 😁
Olin suunnitellut joulun aikalailla niin kuin se menikin. Tosin oletin että se sisältäisi vähän vähemmän stressiä, mutta se taitaa olla vaan haave että joulu olisi rauhallinen ja stressitön.
Ajatus siitä että stressiä ei olisi, tuli siitä, kun tiesimme että saamme oikeasti olla vain päivän kotona, fiilistellä ja olla, ja vasta illalla mentäisiin Maken veljen perheen luokse. Näin kun sen sanoo, niin kuulostaahan se juuri siltä, stressittömältä.
No mitä se sitten oli ?
Joulun valmistelut alotettiin viikolla kun Make toi maalta kuusen, se koristeltiin muutaman päivän sisään. Käytiin kaupassa hyvissä ajoin, eli maanantaina ja loput ostokset perjantaina mitkä eivät säilyisi kovin pitkään. Lauantaina tein porkkanalaatikon valmiiksi ja kinkku oli jo sulamassa. Make teki glögikakun täytteen valmiiksi joulupäivää varten. Sunnuntaina tehtäisiin sitten loput. Oltiin tässä vaiheessa ajateltu että tämä tahti oli hyvä. Ei se ajatus tuntunut edes kamalalta että sunnuntaina kinkun paisto, kalan teko, perunalaatikko ja lahjojen paketointi.
Sunnuntai lähti sillä että päätettiin aamulla tehdä riisipuuroa (kesto noin 1tunti), tämän jälkeen piti tehdä perunalaatikko (kesto noin 3 tuntia), sen jälkeen tortut uuniin sen päivän vieraita ajatellen (kesto noin 20min), seuraavaksi kinkku uuniin (ajateltu kesto noin 3tuntia, todellisuus 8tuntia) ja klo 21 meni vielä lohi uuniin (kesto 1tunti). Että siitä voi laskea ettei ihan hirveästi ainakaan päässyt vain oleilemaan. 😁
Tämä joulu oli meille kummallekkin ensimmäinen, kun kaikki ruuat tehtiin itse. Olen oikeasti todella yllättynyt että KAIKKI ruuat onnistuivat niin hyvin. Mikää ei palanut ja kaikki olivat tosi hyviä. Ainut kömmähdys sunnuntaille oli kun päätin (vahingossa) heittää punaiset steariinit vaalealle sohvalle. Pieni paniiki oli kyllä lähellä kun muutenkin ollut touhukas päivä. Onneksi, siis onneksi, steariini lähti kuivuttuaan silittämällä pois. Rasvaläntti siitä jäi, mutta sekin lähti fairylla. Onhapahan sekin niksi todettu toimivaksi. Hetken kyllä ehdin jo nähdä itseni juoksemassa sohvakaupoilla ajatuksissani.
Aatto alkoi hiljalleen heräilemällä. Ajateltiin että eihän meillä ole kun puuron teko ja jossain vaiheessa ruokien lämmitys. Ja ennen kuin lähdetään iltaa viettämään niin tehdään vain salaatti ja tortut valmiiksi mukaan. No niinhän se menikin. Telkkari päälle ja joulupukin kuumalinja taustalle. Riisipuuron tekoa ja samalla koristelin eilen tehtyjä pipareita. Syötiin puuroa ja käytiin joulusaunassa.
Kohta huomattiin että onkin jo puolipäivä ja pitäisi alkaa lämmittämään ruokia jos halutaan ehtiä syömään ennen lähtöä. Äkkiä ruuat uuniin ja joulutorttujen tekoon. Kun päästiin syömään niin tajuttiin että kohta pitäisikin jo lähteä. Siitä se juokseminen sitten lähtikin.
Ruokaa suuhun,
salaatin tekoon,
kamat valmiiksi,
meikkaamaan,
pukemaan,
ulos.
Mutta, tiedettiin että kun ovi on kiinni, MEIDÄN ei tarvitse tehdä tai huolehtia mistään. Oli kyllä rentouttavaa olla loppupäivä ja ilta vaan vieraina. Oikeasti sai vaan istua sohvalla ja seurustella.
Jouluaatto ilta meni tosi kivasti. Niinkuin koko päiväkin näin jälkikäteen ajateltuna. Opin että ensi vuonna teen laatikot oikeasti ajoissa, enkä vain ihmettele kun muut näyttää tekevän ne jo hyvissä ajoin kerralla.
Illalla tuli pukki, mitä pienet sukulaispojat jännittivät kovasti. Ihmeteltiin lahjoja ja syötiin isolla porukalla. Hiljalleen ihmiset hiipuivat omiin koteihinsa, mutta me jäätiin vielä istumaan iltaa. Lapsetkin menivät piakkoin nukkumaan ja päätettiin jäädä vielä pelailemaan lautapelejä isäntäväen kanssa. Saatiin mun vanhemmilta Haluatko miljonääriksi- lautapeli ja sitä tuli kyllä pelattua. Testattiin jo aamupäivästä se Maken kanssa ja äsken puhuin juuri jos pelattaisiin vielä tänäänkin. Enhän minä siinä näytä pärjäävän mutta kivaahan se silti on. Ehkä joku päivä olen tarpeeksi fiksu ja pärjäisin muillekkin. 😁
Joulupäivä meni myös touhutessa. Vantaalta tuli mun puolen suku kahville joten aamu lähti käyntiin taas leipomisella. Pieni stressinpoikanen meinasi tulla kun sisko laittoi puolilta päivin viestiä, että ovat lähteneet aikoja sitten ajamaan Kouvolaan. Äkkiä imuri huutamaan, pukemaan päälle ja tekemään tarjottavia. Vieraathan ne oli nopeampia kuin me mutta kun ovikello soi niin ei jaksanut enää stressata, myöhässä oltiin jokatapauksessa. Ja eikai sitä aina tarvitse olla kaikki valmiina kun ovi avautuu. Ehkei haittaa että joulutortut on vielä uunissa tuolloin ja hedelmäsalaatti tekovaiheessa. Tuskin sitä edes kukaan muu ajatteli kuin minä.
Olen vain tottunut tekemään jokaisesta asiasta stressin aiheen ja tästä pääsemmekin hieman neuvola asioihin.
Tuolloin joulua edeltävänä perjantaina minulle oli varattuna lääkärineuvola. Olin jo edellisenä päivänä ääneen ajatellut että en tule jaksamaan viikonlopun yövuoroja joten varmaankin tulen pyytämään sairaslomaa. Olin alkuviikon ollut vapailla, enkä saanut vapaista huolimatta nukuttua juuri ollenkaan. Heräsin aina joko klo 4-5 aikoihin kun sain unta vasta puolen yön jälkeen tai vaihtoehtoisesti sain unta vasta tuolloin klo 4 maissa, enkä tietenkään pystynyt nukkumaan koko päivää jotta olisi saanut levättyä. Lisäksi minulla on ollut selkäkipuja jo rasituksessa, eli pidemmän aikaa liikkeessä ollessa, sekä alavatsalla kipuja mitkä lopulta heijastuu alemmas ja vaikuttaa kävelyyn kun nivuset huutaa. Kävelin tiistaina juna-asemalle, mikä on noin 4km matka, ja totesin ettei sellaiseen enää vain kykene enää samallailla kuin ennen.
Puhuin neuvolalääkärille näistä, kivuista ja stressin lisääntymisestä, ja hän oli sitä mieltä että ei ole hyvä. Hän määräsi samantien minulle kahden viikon sairasloman ja sisätutkimuksen jälkeen sanoi että tuskin kannattaa enää edes töihin paljoa mennä. Lääkäri pelkää että vauva syntyisi tällämenolla ennen raskausviikkoa 30. Nyt ollaan viikolla 26+2 tänään. Tämän takia siis nosto ja muutenkin rasituskieltoa.
Itsestä tuntuu hieman hölmöltä, koska en itse tunne mitään, että lapsi olisi syntymässä. Ainoastaan rasituksessa on kipua tai tuon joulustressin aikana supisteli välillä, mutta ne menee ohi kun hengähtää hetkeksi. Ensisynnyttäjänä on vielä niin uuno olo, kun ei osaa yhtään sanoa mitkä ovat niitä, milloin kannattaa mennä käymään sairaalassa, ja mitkä vielä kuuluu asiaan. Kuitenkin kun mennään vielä näin vähäisillä viikoilla niin tuntuu vielä aika kaukaiselta että lapsi syntyisi jo, vaikka lääkäri sanoo että mahdollista. Yritän nyt kuitenkin olla ajattelematta asiaa ja antaa raskauden mennä päivä kerrallaan. Kuitenkin toivon että pääsisin nauttimaan siitä äitiyslomastakin vielä ennen synnytystä. Tänään on tasan kaksi kuukautta äitiyslomaan, enkä kyllä ole vielä henkisesti valmis aloittamaan sitä. Töissä on muutama hoitaja sanonut etten tule loppuun asti olemaan, mutta olen vieläkin itse sitä mieltä että ainakin tammikuun loppuun asti olen. Mutta antaa ajan näyttää, kuitenkin pojan terveys menee kaiken muun edelle. Töissä sattuu ja tapahtuu ja stressilevelit nousee niin pystyn kuitenkin ymmärtämään etten ehkä kykene tekemään loppuun asti töitä, mutta silti tuntuu hassulta. Joinain päivinä olen toivonut olevani töissä kaupan kassalla, jotta saisin olla töissä mahdollisimman pitkään, mutta ehken minä nyt vanhustyöstä kaupan kassalle pääse enää tässä vaiheessa vaihtamaan.
Se miksi ajattelen että haluan olla töissä pitkään, niin ihan rehellisesti se, että kuka jaksaisi olla kokoajan vain kotona. Eri asia jos voisi käydä vaikka missä, mutta jos ei enää kykene poistumaan kauppaa pidemmälle ja sekin saattaa olla jo aikamoinen suoritus. Siinä määrin kotona oleminen on ihana ajatus, kun olen nukkunut yön niin ja näin, niin saan nukkua päivällä, ei tarvitse yrittää skarpata ja stressata jakaako lääkkeet miten sattuu kun on nukkunut tunnin tai kaksi viimeyönä. Ja onhan toki aina kotona jotain pientä hommaa, pyykin pesua, imurointia tai ruuan tekoa, mutta ei noita kaikkia tarvitse silti ihan joka päivä välttämättä tehdä. Joten päivä kerrallaan...
Ihanaa joulun aikaa sekä uutta vuotta kaikille!
-Sirpa
Olin suunnitellut joulun aikalailla niin kuin se menikin. Tosin oletin että se sisältäisi vähän vähemmän stressiä, mutta se taitaa olla vaan haave että joulu olisi rauhallinen ja stressitön.
Ajatus siitä että stressiä ei olisi, tuli siitä, kun tiesimme että saamme oikeasti olla vain päivän kotona, fiilistellä ja olla, ja vasta illalla mentäisiin Maken veljen perheen luokse. Näin kun sen sanoo, niin kuulostaahan se juuri siltä, stressittömältä.
No mitä se sitten oli ?
Joulun valmistelut alotettiin viikolla kun Make toi maalta kuusen, se koristeltiin muutaman päivän sisään. Käytiin kaupassa hyvissä ajoin, eli maanantaina ja loput ostokset perjantaina mitkä eivät säilyisi kovin pitkään. Lauantaina tein porkkanalaatikon valmiiksi ja kinkku oli jo sulamassa. Make teki glögikakun täytteen valmiiksi joulupäivää varten. Sunnuntaina tehtäisiin sitten loput. Oltiin tässä vaiheessa ajateltu että tämä tahti oli hyvä. Ei se ajatus tuntunut edes kamalalta että sunnuntaina kinkun paisto, kalan teko, perunalaatikko ja lahjojen paketointi.
Sunnuntai lähti sillä että päätettiin aamulla tehdä riisipuuroa (kesto noin 1tunti), tämän jälkeen piti tehdä perunalaatikko (kesto noin 3 tuntia), sen jälkeen tortut uuniin sen päivän vieraita ajatellen (kesto noin 20min), seuraavaksi kinkku uuniin (ajateltu kesto noin 3tuntia, todellisuus 8tuntia) ja klo 21 meni vielä lohi uuniin (kesto 1tunti). Että siitä voi laskea ettei ihan hirveästi ainakaan päässyt vain oleilemaan. 😁
Tämä joulu oli meille kummallekkin ensimmäinen, kun kaikki ruuat tehtiin itse. Olen oikeasti todella yllättynyt että KAIKKI ruuat onnistuivat niin hyvin. Mikää ei palanut ja kaikki olivat tosi hyviä. Ainut kömmähdys sunnuntaille oli kun päätin (vahingossa) heittää punaiset steariinit vaalealle sohvalle. Pieni paniiki oli kyllä lähellä kun muutenkin ollut touhukas päivä. Onneksi, siis onneksi, steariini lähti kuivuttuaan silittämällä pois. Rasvaläntti siitä jäi, mutta sekin lähti fairylla. Onhapahan sekin niksi todettu toimivaksi. Hetken kyllä ehdin jo nähdä itseni juoksemassa sohvakaupoilla ajatuksissani.
Aatto alkoi hiljalleen heräilemällä. Ajateltiin että eihän meillä ole kun puuron teko ja jossain vaiheessa ruokien lämmitys. Ja ennen kuin lähdetään iltaa viettämään niin tehdään vain salaatti ja tortut valmiiksi mukaan. No niinhän se menikin. Telkkari päälle ja joulupukin kuumalinja taustalle. Riisipuuron tekoa ja samalla koristelin eilen tehtyjä pipareita. Syötiin puuroa ja käytiin joulusaunassa.
Kohta huomattiin että onkin jo puolipäivä ja pitäisi alkaa lämmittämään ruokia jos halutaan ehtiä syömään ennen lähtöä. Äkkiä ruuat uuniin ja joulutorttujen tekoon. Kun päästiin syömään niin tajuttiin että kohta pitäisikin jo lähteä. Siitä se juokseminen sitten lähtikin.
Ruokaa suuhun,
salaatin tekoon,
kamat valmiiksi,
meikkaamaan,
pukemaan,
ulos.
Mutta, tiedettiin että kun ovi on kiinni, MEIDÄN ei tarvitse tehdä tai huolehtia mistään. Oli kyllä rentouttavaa olla loppupäivä ja ilta vaan vieraina. Oikeasti sai vaan istua sohvalla ja seurustella.
Jouluaatto ilta meni tosi kivasti. Niinkuin koko päiväkin näin jälkikäteen ajateltuna. Opin että ensi vuonna teen laatikot oikeasti ajoissa, enkä vain ihmettele kun muut näyttää tekevän ne jo hyvissä ajoin kerralla.
Illalla tuli pukki, mitä pienet sukulaispojat jännittivät kovasti. Ihmeteltiin lahjoja ja syötiin isolla porukalla. Hiljalleen ihmiset hiipuivat omiin koteihinsa, mutta me jäätiin vielä istumaan iltaa. Lapsetkin menivät piakkoin nukkumaan ja päätettiin jäädä vielä pelailemaan lautapelejä isäntäväen kanssa. Saatiin mun vanhemmilta Haluatko miljonääriksi- lautapeli ja sitä tuli kyllä pelattua. Testattiin jo aamupäivästä se Maken kanssa ja äsken puhuin juuri jos pelattaisiin vielä tänäänkin. Enhän minä siinä näytä pärjäävän mutta kivaahan se silti on. Ehkä joku päivä olen tarpeeksi fiksu ja pärjäisin muillekkin. 😁
Joulupäivä meni myös touhutessa. Vantaalta tuli mun puolen suku kahville joten aamu lähti käyntiin taas leipomisella. Pieni stressinpoikanen meinasi tulla kun sisko laittoi puolilta päivin viestiä, että ovat lähteneet aikoja sitten ajamaan Kouvolaan. Äkkiä imuri huutamaan, pukemaan päälle ja tekemään tarjottavia. Vieraathan ne oli nopeampia kuin me mutta kun ovikello soi niin ei jaksanut enää stressata, myöhässä oltiin jokatapauksessa. Ja eikai sitä aina tarvitse olla kaikki valmiina kun ovi avautuu. Ehkei haittaa että joulutortut on vielä uunissa tuolloin ja hedelmäsalaatti tekovaiheessa. Tuskin sitä edes kukaan muu ajatteli kuin minä.
Olen vain tottunut tekemään jokaisesta asiasta stressin aiheen ja tästä pääsemmekin hieman neuvola asioihin.
Tuolloin joulua edeltävänä perjantaina minulle oli varattuna lääkärineuvola. Olin jo edellisenä päivänä ääneen ajatellut että en tule jaksamaan viikonlopun yövuoroja joten varmaankin tulen pyytämään sairaslomaa. Olin alkuviikon ollut vapailla, enkä saanut vapaista huolimatta nukuttua juuri ollenkaan. Heräsin aina joko klo 4-5 aikoihin kun sain unta vasta puolen yön jälkeen tai vaihtoehtoisesti sain unta vasta tuolloin klo 4 maissa, enkä tietenkään pystynyt nukkumaan koko päivää jotta olisi saanut levättyä. Lisäksi minulla on ollut selkäkipuja jo rasituksessa, eli pidemmän aikaa liikkeessä ollessa, sekä alavatsalla kipuja mitkä lopulta heijastuu alemmas ja vaikuttaa kävelyyn kun nivuset huutaa. Kävelin tiistaina juna-asemalle, mikä on noin 4km matka, ja totesin ettei sellaiseen enää vain kykene enää samallailla kuin ennen.
Puhuin neuvolalääkärille näistä, kivuista ja stressin lisääntymisestä, ja hän oli sitä mieltä että ei ole hyvä. Hän määräsi samantien minulle kahden viikon sairasloman ja sisätutkimuksen jälkeen sanoi että tuskin kannattaa enää edes töihin paljoa mennä. Lääkäri pelkää että vauva syntyisi tällämenolla ennen raskausviikkoa 30. Nyt ollaan viikolla 26+2 tänään. Tämän takia siis nosto ja muutenkin rasituskieltoa.
Itsestä tuntuu hieman hölmöltä, koska en itse tunne mitään, että lapsi olisi syntymässä. Ainoastaan rasituksessa on kipua tai tuon joulustressin aikana supisteli välillä, mutta ne menee ohi kun hengähtää hetkeksi. Ensisynnyttäjänä on vielä niin uuno olo, kun ei osaa yhtään sanoa mitkä ovat niitä, milloin kannattaa mennä käymään sairaalassa, ja mitkä vielä kuuluu asiaan. Kuitenkin kun mennään vielä näin vähäisillä viikoilla niin tuntuu vielä aika kaukaiselta että lapsi syntyisi jo, vaikka lääkäri sanoo että mahdollista. Yritän nyt kuitenkin olla ajattelematta asiaa ja antaa raskauden mennä päivä kerrallaan. Kuitenkin toivon että pääsisin nauttimaan siitä äitiyslomastakin vielä ennen synnytystä. Tänään on tasan kaksi kuukautta äitiyslomaan, enkä kyllä ole vielä henkisesti valmis aloittamaan sitä. Töissä on muutama hoitaja sanonut etten tule loppuun asti olemaan, mutta olen vieläkin itse sitä mieltä että ainakin tammikuun loppuun asti olen. Mutta antaa ajan näyttää, kuitenkin pojan terveys menee kaiken muun edelle. Töissä sattuu ja tapahtuu ja stressilevelit nousee niin pystyn kuitenkin ymmärtämään etten ehkä kykene tekemään loppuun asti töitä, mutta silti tuntuu hassulta. Joinain päivinä olen toivonut olevani töissä kaupan kassalla, jotta saisin olla töissä mahdollisimman pitkään, mutta ehken minä nyt vanhustyöstä kaupan kassalle pääse enää tässä vaiheessa vaihtamaan.
Se miksi ajattelen että haluan olla töissä pitkään, niin ihan rehellisesti se, että kuka jaksaisi olla kokoajan vain kotona. Eri asia jos voisi käydä vaikka missä, mutta jos ei enää kykene poistumaan kauppaa pidemmälle ja sekin saattaa olla jo aikamoinen suoritus. Siinä määrin kotona oleminen on ihana ajatus, kun olen nukkunut yön niin ja näin, niin saan nukkua päivällä, ei tarvitse yrittää skarpata ja stressata jakaako lääkkeet miten sattuu kun on nukkunut tunnin tai kaksi viimeyönä. Ja onhan toki aina kotona jotain pientä hommaa, pyykin pesua, imurointia tai ruuan tekoa, mutta ei noita kaikkia tarvitse silti ihan joka päivä välttämättä tehdä. Joten päivä kerrallaan...
Ihanaa joulun aikaa sekä uutta vuotta kaikille!
-Sirpa
Kommentit
Lähetä kommentti