Mitä muutoksia nainen kokee raskauden aikana?
Naisesta tulee ehkä herkempi, ruokahalu muuttuu, äidinvaistot herää, kiinnittää huomiota eri asioihin ympäristössään, asiat menevät uuteen järjestykseen, asiat nähdään eritavalla, elimistö muuttuu, opitaan hyväksymään muuttuva kroppa, ajatellaan paljon tulevaisuutta ja ollaan tunnehyrrän keskellä.
Kyllä, pystyn nohin aikalailla samaistumaan. Silti tuntuu että tämä reilu 6 raskauskuukauden aikainen matka on ollut vaikka mitä muutakin.
Kun joku kysyy millaista se on, ei oikeasti jaksa alkaa selostamaan sitä kokonaan. Joskus oli helppo vain sanoa ''no huono olo kokoajan/oksettaa'' tai ''ihan jees, mutta väsyttää aika paljon''. Kukaan ei oikeasti jaksaisi kuunnella sellaista tarinaa mitä nyt olen kirjoittamassa. Ei kukaan oleta, että joku oikeesti vastaa pitkästi johonkin kun kysytään miten menee tai mitä kuuluu.
Raskaudet on kaikilla erilaisia, vaikka joku sanoo että ollut samanlaiset raskaudet, niin jotenkin uskon että SILTI niissä on jotain eroa samalla naisella. Oli se sitten väsymys tai selkäkipu, edes jokin pieni asia tekee varmasti siitä erilaisen. Tämän vuoksi olen pitänyt heti plussattuani raskauspäiväkirjaa, mihin kirjoitan kerran viikossa jotakin, edes ''ei mitään ihmeellistä'', jotta pystyn myöhemmin verrata raskauksia. Ja se on ollut jo nyt tosi hauskaa luettavaa. No hei, onhan se aika hauskaa lukea kuinka on ollut olevinaan niin paha paikka kun ei ole jotakin saanut, kuten makaronilaatikkoa. 😁
Myöskin raskaudet naisten välillä ovat todella erilaisia. Joku sanoo että raskaus on ollut hänellä helppo, voi se olla toisen kokemana vaikea. Ihmisillä on erilaiset kipukynnykset, erilainen mieli ja erilaiset mielipiteet asioihin mitkä luovat raskaudesta omanlaisensa vaikka kaikki kahden naisen välillä olisi täysin samaa raskauden aikana.
Tällä hetkellä voisin sanoa lyhyesti että tämä raskaus on ollut helppo. Teen sen päätelmän kun kuulen muiden raskauskista. Kuitenkin jos ajattelen millaista alku oli, tai millaisia jotkut päivät lähiaikoina ovat olleet niin onhan tämä ollut aikamoista.
Mitä minä olen oikeasti käynyt läpi raskauden aikana? Miten minä olen oikeasti muuttunut vai olenko?
Listasin itselleni eilen jo muistiin adjektiiveja
- mustasukkainen
- itkuherkkä
- varovainen
- itseään kuunteleva
- siistimpi
- valmis
- järjestelmällinen
- aivoton
Lisäksi olen kirjoittanut muistiin
- ostan mielummin vauvalle kuin itselleni
- pesänrakennus
Olin alkuun tosi itkuherkkä, mustasukkainen ja suutuin joka asiasta tai reagoin ainakin asioihin tosi voimakkaasti. Olen oikeasti todella tyytyväinen ettei se kestänyt yhtään pidempään, sillä heti kun jätin pillerit pois, tuo hormoonimuutos alkoi ja se ei TODELLAKAAN sovi minulle. Olen myös aika varma että moni muukin on samaa mieltä siitä. Olen jo aikaisemmin kertonut siitä kuinka mies on ollut koetuksella alkuraskaudessa ja ei voi kun hattua nostaa että Make jaksoi sen. Nyt kun ollaan muisteltu tuota aikaa niin hän on sanonutkin siihen että tiesi että se kuuluu asiaan ja johtui hormooneista. Onneksi. Hävettää muistellakkin mitä kiukkukohtauksia sitä onkin saanut, eikä ne aina pysyneet vain meidän kodin sisällä. Mutta niinkuin sanoin, onneksi se on ohi. Mutta vähän pelkään mitähän tässä ihan loppusuoralla on vielä tulossa. 😂 Ei pyydän jo valmiiksi anteeksi kaikilta, jotka joutuvat mahdollisesti uhreikseni.
Olen nytkin ollut herkempi mitä ennen raskautta, mutta koen silti olevani paaaaljon neutraalimpi kuin alkuun. Olen myös tullut varovaisemmaksi. En toki heti vaan enemmänkin ihan nyt viimeviikkoina. Itsesuojeluvaisto on isompi kuin ennen ja olen tarkempi esimerkiksi hygieniasta ja näin ollen myös siistimpi. En koe että olisin ikinä ehkä ollut mitenkään likainen, koti sekaisin, roskia sielä täälä yms. Pelkään enemmän sairastumista ja näin ollen vauvan sairastumista. Hätkähdän herkemmin johonkin kipuun kuin alkuun, mikä on sinänsä hassua, sillä kaikki kivut ja kolotukset ovat kuitenkin nykyään jokapäiväisiä, kun alkuun ne oli satunnaisia ja täysin uusia juttuja. Vauvan kasvu herättää luultavasti sen todellisuuden tunteen paljon voimakkaammaksi minkä takia jokin kipu hätkähdyttää enemmän. Koen silti että minulla on melko korkea kipukynnys, enkä esimerkiksi ota selkäsärkyyn kipulääkkeitä. Tämä johtuu osaksi myös siitäkin että tiedän, että ne kuuluu asiaan, kipua on silti harvase päivä, joten mitä järkeä syödä pillereitä joka lähtöön. Tämä on minun mielipiteeni. Sekä myöskin siitä että en todellakaan halua syöttää lapselleni lääkkeitä -turhaan- ehkä.
Harjoitussupistuksia on tullut pitkään jo jokapäivä. Niihin on jo tottunut. Jossain määrin annan niiden olla, mutta jossain määrin myös hiljennän vauhtia. Joskus ne ovat ''kivuliaita'' joskus eivät. Esimerkiksi jos olen nostanut täyden pyykkikodin lattialta, se sattuu alavatsaan ja pyykkejä laitellessa supistaa. Tiedän että siinä menee raja, en voi nostaa painavampaa kuin sen, koska se tuntuu jo ikävältä, enkä halua lähteä kokeilemaan missä menee se maksimi. Siinä mielessä olen varovainen. Autoa skrabatessa alkaa supistaa ja se sattuu alavatsaan. On minulle ehdotettu että istuisin autossa odottamassa että se sulaa, mutta en sellaiseen sentään lähde. Tunnistan kyllä ne rajat niinkuin jo sanoin, jos oikeasti vihloo kovaa niin sitten mutta jos joku vain sattuu hetkellisesti, tiedän että se loppuu kun lopetan niin en näe siinä mitään vaaraa. Mutta en silti lähde todellakaan enää nostamaan esimerkiski töissä ketään asukasta lattialta. Joku järki minullakin vielä sentään.
Koti on kiva pitää siistinä kokoajan. Tämä ehkä heijastuu myös pesänrakennukseen. Olen saanut nyt joulun jälkeen kaksi siivousvimmaa kun käännän koko talon ylösalas. Ehkä takaraivossa kolkuttaa ajatus että lapsi voi syntyä milloin vain, ja sen vuoksikin haluaa että kaikki on valmista. En tarkoita että imuroisin jokapäivä, puunaisin lattioita ja konttaisin pitkin lattialistoja niitä hangaten. Enemmänkin tämä voi näkyä pölyjen pyyhkimisellä, astioiden ja pyykkien pesulla, lakanoiden ja pyyhkeiden tiuhemmalla vaihdolla sekä tavaroiden järjestelyllä. Olen käynyt vauvan vaatekaapin ties kuinka monta kertaa läpi. Viikkaan vaatteita uudestaan, eri järjestykseen, teen erilaisia järjestyksiä (pienemmät eteen, isommat taakse), järjestelen hoitotasoa erilailla, viikkaan omia vaatteita, käyn läpi vaatteita mitä käytän nyt, mitä tulen käyttämään kesällä. Mietin sairaalakassin sisältöä, mietin mitä vauvalle päälle kun tulee kotiin, teen listoja eri asioista kuten kuka tulee ristiäisiin, missä ristiäiset pidetään, mitä tarjotaan, mitä tulee ottaa huomioon kun tulee lähtö sairaalaan, mitä syötävää ja juotavaa haluan mukaan sairaalaan, mitä ihan oikeasti kaipaan sairaalassa.
Kuuntelen itseäni enemmän myös ravinnon suhteen. Tein jopa uudenvuoden lupauksen kyseisestä asiasta. Olen syönyt pitkään, vuosia, vähän miten sattuu, kun on nälkä, jos on nälkä ja otetaan sitä jotain mitä tekee mieli tai on helppo tehdä. Nyt olen panostanut siihen että syön aamupalan ja iltapalan. Aijon myös parantaa hiljalleen. Kaikki toitottaa sitä, että vaikka äiti olisi syömättä, lapsi imee äidistä ravinnon. Sen takia en ole aikasemmin tästä välittänyt syönkö vai enkö. Nyt olen ajatellut enemmän tulevaisuutta, sitä millainen äiti ja ihminen haluan olla, ja siksi tämä on alkanut muuttumaan. Ensiksikin haluan olla terve. Haluan jaksaa. Haluan näyttää esimerkkiä. Haluan olla läsnä. Tämä ei tarkoita että jätän kaiken roskaruuan, herkut ja muut pois, vaan että alan syömään niin että jaksan oikeasti elää arjessa. Ajatella siihen että se on ihan normaalia sanoa että tarvitsen nyt tauon ja syön esimerkiksi omanan ja voileivän, kun kituuttaa itseään iltaan koska olen aikuinen enkä tarvitse samallailla ravintoa kuin lapsi. Jos näytän näin omalle lapselleni, arvatkaa vaan tuleeko hänestä samanlainen ja haluanko sitä- en.
En halua että minusta tulee äiti joka ei jaksa huolehtia itsestään, minua kiinnostaa vain mitä lapsilla on päällä tai miten heillä menee. Kuitenkin oma jaksaminen ja hyvinvointi heijastuu lapsiin.
On mielestäni luonnollista että nyt katselen enemmän asioita vauvalle, vaatteita ja tarvikkeita, enkä ostele itselleni juurikaan mitään. Haluan silti antaa itselleni joskus luvan hemmotella itseäni, en elä täälä kuitenkaan vain ja ainostaan lastani varten vaan myös itseäni varten. On ihan okei että ostan itselleni myös välillä jotain, enkä odota siihen että lapset muuttavat pois kotoa.
Tunnen itseni nykyään tosi usein tyhmäksi. En vain tajua asioita vaikka kuinka raksuttaa. En ole huolimaton, minulla vain kestää ymmärtää asiat. Jos sanotaan että mennään käymään kaupassa ja sen jälkeen jossain muualla, en vain osaa sisäistää sitä välttämättä. Kuulostaa ehkä hassulta, ja sitä se onkin. Välillä oikeasti ymmärtää mitä ne raskausaivot ovat.
En kuitenkaan -ainakaan vielä- ole ollut kömpelö, niinkuin sanotaan että sellaiseksi saattaa tulla. Kroppa on tietenkin muuttunut ja sen hyväksyminen vei alkuun aikaa. Sen kanssa tehdään työtä edelleenkin. Tietenkin suurin kasvu on vatsassa, mutta saattaa olla että leviämistä on sattunut muuallekkin. No, painoa on tullut raskauden aikana +7kiloa joten tuskinpa se vauva niin paljoa painaa. Nestettä kerääntyy tietty joka puolelle, se kuuluu asiaan. Alkuun vähän piilottelin mahaani. Se näytti juuri siltä että olen vain syönyt. Nykyään maha on kova ja kiinteä, pallomainen, minkä takia tuntuu että se näyttää jo normaalimmalta. Olen kuitenkin kasvanut jo siihen pisteeseen, etten enää toivo mahan kasvavan. Olen silti tietoinen että se saattaa kasvaa, saatan joutua vielä raskausarpien uhriksi, mutta niille asioille ei vaan voi mitään kun tähän on ryhdytty. Alkuun mahan kasvu oli vain maha tuossa edessä. Nykyään se on MAHA mikä on kokoajan nimenomaan edessä. Istuminen on vähän oma juttunsa, nukkuminen on enemmänkin päivän haaste ja entäs pukeminen. Luulin että pitkät paidat sekä äitiysvaatteet istuvat ja peittävät ihon. No riippuu toki vaatteesta, mutta ei se ihan täysin niinkään enää mene. Toki rakastan mahaani, sillä sielä kasvaa jotain ihmeellistä ja ihanaa, mutta samaan aikaan kaipaan jo oikeaa kroppaani. Ja sitä mitä olen menettänyt nyt. Eli ei voi kyykistyä, ei voi mennä niin lähellä asioita, ei voi nukkua kyljellään, ei voi nukkua selällää, ei voi nukkua vatsallaan, ei voi istua kyyryssä, ei voi istua suorassa, ei voi istua pitkään, ei voi seistä pitkään, hengästyy todella helposti, ja on muita vaivoja joista aikaisemmin puhuin kuten selkäsärkyä, vatsakipua, kipua kohdun suulla, potkut ja myllettykset sattuvat, kylkiluiden alla on joku, rintaan sattuu, joku tökkii rakkoa.
Raskaus on ihanaa aikaa. Se koettelee hermoja. Se saa sinut välillä itkemään. Se väsyttää. Se luo sinulle onnen hetkiä.
Vaikka välillä on niitä kakkamaisia päiviä, vaikka välillä tuntui että tämä oli virhe, en siltikään vaihtaisi tätä enää pois. 12 viikkoa laskettuun ja ihan varmasti edessä vielä vaikka ja mitä, mutta olen valmis.
-Sirpa
Kommentit
Lähetä kommentti