Mitä tarkoittaa hyvä masupäivä?
Kun kerroin tänään olleen hyvä masupäivä, se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä että pidän itsestäni tänään.
Raskausajan hehku ja kauneus. Mitä ne ovat? Ne ovat täysin vieraita minulle. Odotin koko raskauden tähän päivään asti että tukka kiiltäisi, iho olisi virheetön ja minulla olisi kukoistava olo kokoajan. Alkuraskaus meni vaikka minkälaisten iho ongelmien kanssa, tuli finniä, iho rasvoittuu, iho kuivuu, naama on turvoksissa ja tukka rasvoittuu heti pesun jälkeen. Kun niistä päästiin tähän normaalitilaan niin alkoi kropan muutos. Alkuun oli kiva pieni turvotus masu. Sitten tuli masu ja nyt on jumbo masu. En oikeastaan ole missään vaiheessa saanut sellaista raskausmahaa mitä ''kaikilla muilla on''.
Näissä muutamassa kuvassa minulla on mielestäni se kiva maha. Eli sellainen minkä minä itse ajattelen raskausmahaksi.
Sosiaalisessa mediassa näkee erilaisia mutta silti niin samanlaisia vatsoja ja odottavia äitejä. Jopa kadulla näkee heitä, ja he näyttävät sillä tietyllä tavalla samalta. Kaikki näyttävät siltä että ovat raskaana, kaikki ovat jotenkin onnellisen ja huolettoman näköisiä. Kenelläkään ei ole näkyviä virheitä ihossa. Vaikka äiti olisi ilman minkäänlaista meikkiä, hän on kaunis. Äidit kantavat vartaloaan kauniisti. He ovat kauniita.
Saavatko kaikki tämän? Voiko jokainen samaistua tuohon?
Mielestäni ei.
Todellisuudessa moni saattaa ajatella itsensä rumaksi, läskiksi, isoksi, liian isoksi ja ällöttäväksi. Kroppa muuttuu muutenkin kuin vatsan osalta, ikävä kyllä. Muutos ei ehkä ole iso, niin että kaikki sen huomaa, mutta se silti tapahtuu edes pienesti. Ja vaikka muutos tapahtuisi vain vatsan osalta, sen kasvaminen ei todellisuudessa olekaan ehkä sitä mitä kuvittelee.
Ensin vatsa kasvaa liian hitaasti, odotat sen kasvua kuin kuuta nousevaa. Kun se vihdoin kasvaa, se ei olekaan ehkä sellainen kun kuvittelit. Ei vatsa ole kaunis. Se mitä sielä sisällä on, se on kaunista. Se mitä teet kun kannat tuota vatsaa, se on kaunista. Mutta itse vatsa ulkonäöllisesti, ei se ole mitenkään kaunis. Vatsa voi olla söpö joskus. Joku voi sanoa, että vatsa on nätti. Mutta kun menet peilin eteen ja katsot sitä itse kaikessa komeudessaan. No tiedätte kyllä.
Kyllä, olen iloinen vatsastani. Kyllä, olen rakastunut vatsaani. Kyllä, olen onnellinen vatsastani. Mutta sen ulkonäkö ei vain ole mitenkään miellyttävä.
Puhun aika paljon nyt myös yleisesti, koska TIEDÄN etten ole ainut joka ajattelee näin. On äitejä jotka eivät keksi eikä kykene sanomaan mitään negatiivista vatsastaan, mutta on myös äitejä joiden itsetunto rapisee raskauden myötä. Ja mielestäni tuota raskauden hehkua ja kauneutta yleistetään aivan liikaa. Ei kukaan kertonut minulle että on tämäkin puoli. Että minusta ei ehkä tulekaan niinkuin joistakin onnekkaista.
Odotan oikeasti ihan vain itsetuntonikin vuoski, että lapsi syntyisi pian. En halua vatsan kasvavan enää senttiäkään. En jaksa ahtautua vaatteisiin mitkä eivät istu. Mikään paita ei enää sovi. Kuvaa varten on hyvä asetella paita hyvin mutta todellisuudessa ne nousevat vain ylöspäin ja ylöspäin liikkuessa. Mitä isomman vaatteen otan niin sitä isommaksi myös tunnen itseni. Voin pukeutua numeron tai pari isompaan vaatteeseen jotta maha peittyy, näin teen töissäkin. Mutta silloin tuntee itsensä vielä kamalamman näköiseksi. Silloin vatsa ei toisaalta pääse esille, olen vain iso kävelevä laatikko. Enemmän tunnen itseni siis mukavan näköiseksi niin sanotusti sopivan kokoisissa tai ''pienissä'' vaatteissa vaikka paita nousisi vähän ylöspäin. Mutta silloinkin kyllä olo on aika jumbomainen, kun vatsa pilkottaa paidan alta välillä. Mutta parempi niin?
Tottakai kasvan vielä vaikka kaksi kertaa isommaksi, mikäli siitä on lapseni terveys kiinni. En halua nyt kenenkään kuitenkaan ajattelevan että ompas itsekeskeistä ajattelua, ajatellaan vain omaa ulkonäköä. Lapsen terveys on kaikki kaikessa, makaan vaikka kahlittuna maassa tämän loppu 11 viikkoa jos voisin vaikuttaa niin lapsen terveyteen. Mutta nyt puhutaan ainoastaan äidin ulkonäköasioista.
Ja uskon todellakin siihen, että vatsaa ja raskautta voi tulla ikäväkin. Näitä uskon olevan minulle esimerkiski potkut. Vaikka lapsi olisi sylissä niin saatan alkaa kaipaamaan niitä potkuja ja myllerryksiä odotusajoilta. Saatan myös ikävöidä vatsan ulkonäköä. Onhan se kiva kun ei huomaa turvottaako vatsaa vai ei. On myös lupa olla pyöreä, eikä kukaan katso vatsaasi ''ompas hän lihonut'' tyylillä. En toisaalta voi yhtään tietää miten tulen palautumaan, millainen vatsa minulle jää, joten ehkä jossain vaiheessa tulen vielä ajattelemaan että olisipa vielä se kiinteä pallo eikä nahka lerpaletta edessä. Palautuminen on sitten ihan oma juttunsa, se on yksinkertainen asia, urheile ja syö oikein, mutta kuitenkaan se ei ole noin. Odotan jo sitä että pääsen vaunulenkeille, mutta en odota sitä että joudun ottamaan vielä raskauden jälkeenkin vähän iisimmin ehkä.
Tiedän myös että osa tästä miltä nyt näytän, on itseaiheutettuja. En ole syönyt pelkkää salaattia ja lenkkeillyt päivittäin niin että kroppa pysyisi ''hyvännäköisenä''. Olen jatkanut sitä elämäntapaani mitä minulla oli jo ennen raskautta. Eli söin ja liikuin normaalisti. Nyt tietenkin loppuraskaudessa rankempi fyysinen rasitus on jäänyt. Myönnän kuitenkin että mielitekoja on kuten suklaa, mutta ne eivät ole himoja, joten ne voisi jättää poiskin. Näen kuitenkin että minun ei tarvitse muuttua täysin raskauden takia. Jos en ole aikaisemminkaan ollut himourheilija ja välttänyt kaikkia epäterveellisiä ruokia, niin miksi tarvitsisi nytkään.
En myöskään panosta ulkonäkööni meikeillä tai muilla vempaimilla. Mutten tehnyt sitä ennen raskauttakaan. Käytin joulukuuhun asti vielä ripsiä, mutta nyt kasvatan niitä pois. Tämä sen takia, koska kuulin että hormoonitasapaino heittelee enemmän loppuraskaudessa sekä raskauden jälkeen jolloin esimerkiski hiuksia saattaa lähteä enemmän. Tämä saattaa siis vaikuttaa myös ripsiin, enkä todellakaan halua että ripsissä oleva liima aiheuttaa minulle ripsikadon.
Vetäsen usein tukan vain ponnarille, harvoin sitä jaksaa alkaa laittamaan. Mutta kyllä, intoa olisi mennä jo kampaajalle ja värjätä juurikasvu. Koska tiedän tukan olevan muutenkin jo niin oudon värinen, se luo sen ajatuksen ettei sitä jaksa niin laittaakkaan. En kuitenkaan halua enää värjätä tukkaa, eiköhän se tapahdu sitten ristiäisiin mennessä.
Ylhäällä oleva kuva on siitä kun en pidä siitä miltä näytän. Ehkä jotkut näkevät sen kauniina, ehkä jotkut näyttävät samalta ja kokevat itsensä kauniiksi. Minä en. Se ei johdu siitä miltä vatsani iho näyttää. Olen siitä erittäin tyytyväinen miltä se näyttää. Raskausarpia ei ole tullut (ainakaan vielä) ollenkaan, vain navan alla ja pienesti sen päällä oleva Linea Negra. Napa on myös osittain pullahtanut ulos, ei täysin siis, mutta pidän siitä.
Odotin raskautta todella paljon ja olen todella onnellinen että raskauduin niin helposti. Odotan myös kovasti sitä että joskus olen uudelleen raskaana. Mutta voin ainakin tämän raskauden perusteella sanoa että nautin siitä normaali minästä. Tunnen silloin olevani paljon vapaampi.
Aion nauttia niin hyvin kuin vain pystyn näistä viimeisistä kuukausista. Nautin raskaudesta, olen onnellinen, haaveilen vauvan läsnäolosta. En vaihtaisi raskautta mihinkään, niinkuin jo viime tekstissä kerroin. Laskettuun on nyt 11 viikkoa ja töitä alle 6 viikkoa jäljellä. Aion jutella vatsalleni, aion kantaa sitä niin hyvin kun pystyn sekä pyrin ajattelemaan siitä enemmän positiivisemmin.
-Sirpa
Kommentit
Lähetä kommentti