VAUVA ARKI- TUNTEIDEN VUORISTORATAA

Lyhyitä yöunia, maitoa, itkua, äidin itkua, ulkoilua, kahvia, kakkaa, pukluja ja syleilyä. Siitä on meidän päivät tehty.

Tai oli. Enää ei ole ihan samanlaista mitä kolme viikkoa sitten. Tai edes kaksi viikkoa sitten. Poika oppii kokoajan uutta ja me vanhemmat opimme kokoajan uutta. Jokainen päivä on erilainen, vaikka ne ovatkin silti niin samanlaisia.

Eilen kitistiin joka asiasta, niin vauva kuin vanhemmat. Nälkä oli meillä kaikilla kolmella, muttei kukaan saanut ruokaa tarpeeksi ajoissa. Tänään syödään kaikki tarpeeksi ajoissa, silti ehkä kitistään hieman, mutta myös nukutaankin enemmän. 

Jokaiseen päivään mahtuu kaikkea vähän, toiseen vähän enemmän. Joku päivä tuntuu että olen niin väsynyt että jokaikinen asia ärsyttää, ja se vasta ärsyttää jos joku muu sanoo että on väsynyt kun ei ole saanut nukkua kun määrän x viimeyönä. Kun itse nukkunut saman määrän reilu kolmen viikon aikana. Joku päivä taas voisin halata jokaikistä ihmistä maanpäällä kun olen niin onnellinen. 

Vauva arki on kovaa. Tulee onnistumisen tunteita, niin kuin myös epäonnistumisen tunteita. Itseä vertailee helposti muihin, mutta silti taas haluaa luoda sitä omaa äitiyttä ja omaa juttua koko perhe-elämään välittämättä muiden tekemisistä ja sanomisista. Joku päivä arvostaa kaikkia vinkkejä mitä kuulee, kun taas joku päivä jokainen vinkki kuulostaa korvaan kritisoimiselta.

Tunteet ovat synnytyksen jälkeen olleet tosi pinnassa. Itku voi tulla ihan mistä asiasta vaan. Myös oma itsetunto on ollut vaakalaudalla. Epäilee kokoajan itseään niin ulkoisesti kuin sisäisesti. 

Kaikki vauvaan liittyvä saattaa saada itkemään. Meillä kun lähti napatynkä, se oli ihan maailman loppu sinäiltana. Toisaalta myös se että vauva vain katsoo sinuun, saa itkemään onnesta. Ja se kun Make höpöttelee vauvan kanssa. Kun näkee kuinka hieno kumppani itsellä onkaan ja kuinka ihana isä hänestä onkaan tullut tosta noin vain. 

Lapsen tulo koettelee parisuhdetta. Se ei ole vain sanonta. 

Me keskuteltiin tästä jo raskausaikana ja siitä kannattaa oikeasti jutella kumppanin kanssa jo ennen vauvan tuloa. Parisuhde ja kumppani muuttuu väkisinkin jonkin verran edes kun perheeseen tulee lisää väkeä. Huomiota ei voi enää antaa samalla lailla, mutta silti pitää muistaa huomioida toista ihmistä tarpeeksi. Meidän parisuhde on ollut tosi seesteistä ja kaikinpuolin onnellista aikaa. Ja on edelleenkin. Kuitenkin kummankin väsymys tekee tehtävänsä. Saatetaan tiuskaista toisillemme. Saattaa sanoa jotain, mitä ei ehkä tarkoitakaan. Emme huomioi toisiamme yhtä paljon kuin ennen. Emme tee enää samallailla asioita yhdessä kuin ennen. Asiat muuttuu vaikkei sitä niin ajattelisikaan. 
Mutta niistä pienistä hetkistä toisen kanssa nauttii eritavalla. Kun mennään nukkumaan käpertyy ihan eri fiiliksellä toisen kainaloon kuin ennen. Tai kun saa yllättävän halin yhtäkkiä, sitä arvostaa enemmän kuin ennen. Vaikka olemme vanhempia ja ajattelemme suurimman osaa päivästä vain poikaa, pitää myös muistaa se oma kumppani. 

Olen aikalailla koko ajan kiinni vauvassa, enkä enää pystykään tekemään samallailla juttuja kuin ennen. Välillä tuntuu että passautan toista todella paljon. Pyydän monta kertaa päivän aikana esimerkiski hakemaan minulle vettä, tuomaan minun puhelimen, tekemään minulle iltapalaa yms. 

Ja kyllä, niin minäkin ajattelin samallailla kuin ehkä sinä nyt. Miksen siis vain laita vauvaa vaikka sitteriin ja tee itse sitä iltapalaa. No nyt olen oppinut että ei sitä vauvaa vain lasketa hetkeksi sitteriin, jos hän on päättänyt että nyt ollaan sylissä ja liikahdakkin niin alkaa huuto. 

Koska imetän, se vie myös todella paljon tunteja päivästä. Ja yöstä. Joinain öinä kun saa nukutuksi pätkissä sen kaksi tuntia, on oikeasti käynyt mielessä että nyt ne korvikkeet käyttöön tai edes pumpattu maito yöksi. 

Yksi imetyskerta on sen 15minuutista puoleentoista tuntiin. Ja vaikka itse ruokailu loppuisi,niin vauva nukahtaa syliin eikä siitä raaski lähteä heti minnekkään, vaan haluaa antaa toisen nukkua. Ja se ruokailu voi myös jatkua yllättävän nopeasti. Se on ehkä nopsa vessakäynti itsellä ja vauva kaipaa taas tissille. 

Ja koska se ruokailu ei ole vain ruokailu. Niinkuin minulle sanottiin ''vauva tankkaa siinä myös läheisyyttä''. Ja vauva voi tehdä sitä tietenkin öisinkin. Vaikka itse kuinka väsyttäisi niin vauvaa ehkä ei ja hän haluaa vain olla tissi poskeaan vasten tai edes lähellä. Meillä oli esimerkiksi viimeyö niin että poika söi ''onneksi'' vain noin 15-20 min kerralla, mutta ei sitten ilahtunutkaan yhtään kun piti omaan sänkyyn mennä. Sylissä oli kivempaa olla. Siinä kun itse vetelee niillä muutaman tunnin yöunilla niin helposti viimeyönäkin lepsusin siitä ajatuksesta, että lapset ei meidän välissä nuku. Jotta itse sai nukuttua niin oli otettava lapsi viereen nukkumaan. Ja näin jälkikäteenkin ajateltuna, ehkei se pahaa tee vaikka joskus joutuisikin siihen viereen lapsen ottamaan jatkossakin. Kunhan lapsi oppii kuitenkin siihen omaan sänkyyn myös. Mehän muutenkin ollaan otettu poju meidän viereen ensimmäisen aamusyötön jälkeen, jos vielä jäädään kummatkin sänkyyn. Usein kuitenkin toinen meistä nousee jo silloin keittämään aamukahvit. 

Vaikka väsymys on läsnä kokoajan, en vaihtaisi tätä nykyistä arkea mihinkään muuhun. Joka ikinen yö se herääminen syöttämään on ihan yhtä kamalaa, mutta kuitenkin se miksi herään, on niin ihanaa. 

Lisäksi se että minulla on joku auttamassa yölläkin välillä, tekee paljon. Tietenkään Make ei voi imettää, eikä olla annettu myöskään maitoani pullosta ensimmäisen viikon jälkeen. Mutta se että välillä toinen herää ja nostaa lapsen syliini puolestani, on oikeasti tosi tosi paljon. 

En vaadi millään tavalla että toisen pitäisi herätä kun minä herään, mutta se tuntuu välillä niin luksukselta kun nousen istumaan sängyn päätyä vasten silmät ristissä ja tajuan että toinen on noussut ja tullut nostamaan pojan minun puoleltani sänkyä pinniksestä, ja asettelee hänet tissille. Se että toinen jaksaa herätä, vakka tietenkin pääsee heti jatkamaan unia. Itse joutuu kuitenkin imettämään sen 15-60min aikalailla yölläkin. 

Meidän päiviin mahtuu myös tätä naamaa mitä yllä näkyy. Joinain päivinä sitä näkyy enemmän, joinain vähemmän. Viimeisen viikon aikana olemme havainneet että meillä kiukutellaan iltapainotteisesti ja ne saattavat liittyä masuvaivoihin. Olen itse vähentänyt kahvia ja lopettanut tietyt mausteet ruokavaliosta sekä ruisleivän, mikä on näyttänyt vaikuttavan positiivisesti. Joko ne jotkut kiukut ovat olleet niistä, tai sitten meidän pojalla vaan on ollut enemmän väsymystä joinain iltoina. Vielä emme osaa kuitenkaan täysin tulkita jokaista itkua, mistä mikäkin johtuu. En esimerkiksi itkusta erota väsymystä tai nälkää. Huomaan sen ihan muilla tavoilla, kuten nälän hamuamisella ja levottomuudella, ennekun se itku alkaa. 

Mutta meidän päiviin mahtuu myös tosi paljon ihmettelyä ja untakin. Seurustelemme vauvan kanssa tosi paljon. Ei omaksuta meille sitä että jättäisimme vauvan yksinään vain oleilemaan, vaan olemme hänen kanssaan kokoajan. Nytkin poika köllii vieressäni nukkuen kun äsken vielä ihmettelimme toisiamme. Kun poika nukahtaa, en osaa olla kokoajan viemässä häntä pinnasänkyyn. Jos hän nukahtaa sohvalle, annamme hänen nukkua siinä kun itse istumme vieressä ja katsomme telkkaria. 

Mutta niinkuin jo kerroin öistä, niin myös päivällä voi olla niitä hetkiä kun nukutaan vain sylissä. Silloin toinen meistä Maken kanssa on ollut kiinni pojassa koko päikkärien ajan. Mutta ei se ole meitä haitannut. Olen jopa mieluusti antanut Makelle pojan syliin niin että välillä olisi niinkin päin että hän on pojassa kiinni, ja mitä olen se joka tekee ne iltapalat ja passaa toista. 

Ulkoilemaan aloimme neuvolan ohjeiden mukaan kahden viikon ikäisenä. Olemme päivittäin ulkoilleet ja se tekee hyvää niin vauvalle kuin vanhemmillekkin. Jos lapsi vain tykkää vaunuista, niin sielä matkustaessa saa parhaimmat unet. Liike ja raitis ilma on hyvä kombo. Tekee myös itselle hyvää liikkua ja haukata happea vaikka se saattaisi alkuun tuntua ettei jaksa lähteä mihinkään. 

Sen mitä olen oppinut nyt arkeen liittyen on, ettei pidä stressata vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. Päivissä on tarpeeksi ohjelmaa myös silloin kun sitä ohjelmaa ei ole suunniteltu. Tee asioita kun sinulla on oikeasti aikaa ja intoa, äläkä stressaa siitä ehditkö tekemään jotain tiettyyn päivään mennessä. Jos et, niin mitä väliä. Jos et ole tänään muistanut pestä pyykkiä, niin ne odottavat kyllä pyykkikopassa huomennakin.

-Sirpa