Olen asunut aina kerrostalossa vaikkakin lähiöalueella. Olen tykännyt aina sellaisesta ympäristöstä. On ihanaa kun on naapureita lähellä, joiden kanssa tulee juttuun, sekä pihaa ja leikkipuistoa lähellä. Palvelut lähellä tai ainakin bussilla pääsee, kun julkinenliikenne toimii.
Lokakuussa 2017 kävi kuitenkin niin, että sovimme jokusen viikon juttelun jälkeen että tämä herra x Kouvolasta tulisi luokseni kahville. Sen jälkeen juttelimmekin joka päivä, pian sain kutsun hänen luokseen ja silloin ihastuin tähän kaupunkiin.
Joulukuussa haaveeni päästä Vantaalle töihin toteutui. Olin niin onnellinen kun pääsin noin 5km päähän töihin. Olimme kuun alussa alkaneet seurustella tämän herra x:n eli Maken kanssa.
Soitin ensin äidille tästä. Kun menin odottamaan bussia kotiin, soitin tästä Makelle. Jo ennenkun olin edes kotona olimme tulleet yhdessä siihen tulokseen että en menekään kyseiseen paikkaan töihin.
Seuraavat viikot olivat aikamoisia. Lopetin vuoden viimeisenä päivänä työt Helsingissä. Seuraavana päivänä menin Maken luokse Kouvolaan. Lähetin hänen luonaan heti kahteen paikkaan työhakemuksen, ja kahden päivän päästä siitä olin allekirjoittanut työsopimuksen toisessa. Muistan kun minulta kysyttiin haastattelussa, milloin voisin aloittaa työt. Vastasin että antakaa minulle edes viikko aikaa niin muutan ensin tavarani tänne Kouvolaan.
Tammikuun 6. päivä teimme Maken kanssa tämän muuton ja 15. päivä aloitin työt nykyisessä työpaikassani.
Se oli ihan hullua ja monet varmasti pitivät minua ihan hulluna lähteä niin vain miehen perässä uudelle paikkakunnalle. Ajattelin itse kuitenkin asian näin. Koulumatkani on ollut joskus Helsingistä kotiin 1 tunti 20 minuuttia julkisilla. Kouvolaan pääsee Tikkurilassa tunnissa. Autolla menee puolitoistatuntia. Joten loppuenlopuksi voi melkein ajatella, että asun yhtä kaukana kuin Helsinki.
En ole KERTAAKAAN katunut tätä valintaani. En ole oikeastaan löytänyt yhtäkään negatiivista asiaa Kouvolasta. En kaipaa ihmisvilinää, ruuhkia, tuhatta erilaista kauppaa ja isoja ostoskeskuksia lähellä. Minulle riittää todella hyvin nämä pienemmät kaupat muutaman kilometrin päässä sekä Veturi ja Prisma ''kauempana'' eli noin 6km päässä.
Tottakai on kiva käydä välillä Vantaalla sukuloimassa, katsomassa kavereita ja silloin vaikka shoppailla Jumbossa. Mutta on ihanaa tulla takaisin kotiin. Kouvola alkoi niin nopeasti tuntumaan kodilta.
Teimme niinkin hurjan liikkeen, että ostimme helmikuussa jo yhteisen talon.
Jos en olisi uskaltanut lähteä Vantaalta minulla ei olisi kaikkea tätä. Ennenkaikkea omaa perhettä. Jos olisin jäänyt Vantaalle en varmastikaan olisi koskaan saanut tätä mitä minulla nyt on.
Kouvolaan muutto ei ole tuonut kun positiivisia asioita elämääni. Minulla on täälä mies ja lapsi. Omaan makuuni elän tällähetkellä täydellistä elämää. Sellaista mistä itse pystyin joskus vain haaveilla.
Ymmärrän myös täysin ettei ihmiset halua lähteä kokeilemaan onneaan samalla tavalla, mutta jos minulta on kysytty pitäisikö lähteä, sanon aina kyllä. Jos et käy edes katsomassa millaista elämäsi voisi olla muualla, et voi myöskään tietää. Mitä pahaa siinä voisi kuitenkaan käydä? Joko se paikka tuo sinulle onnea tai ei. Aina pääsee takaisin.
Mutta minusta tuntuu etten minä ole lähdössä takaisin. Tämän yllä näkyvän herran X:n ansiosta elämäni on ihan erilaista kuin ennen, ja olen persoonanakin hieman erilainen kuin ennen. Olen oppinut uudella paikkakunnalla uutta, tutustunut uusiin ihmisiin ja näin minulle on avattu paljon uusia ovia elämässä.
Olemme yhdessä löytäneet alueen missä haluamme asua. Täälä haluamme kasvattaa poikamme ja koemme alueen turvalliseksi. Täältä pääsee helposti jokapaikkaan, ja meillä on mukavan lähellä muitakin ajanviettopaikkoja. Sukulaiset asuvat lähellä, osa 5minuutin matkan päässä ja osa 1.5h matkan päässä.
Yhtä asiaa en vain ymmärrä mitä Kouvolasta sanotaan. Betonikylä.
Varmaan siis tämä kaupunki on joskus ollut melko harmaa, ei metsää missään yms. Koska ei täälä kyllä nykyään betonia paljoa ole.
Tai sitten toinen teoria on, että sen sanonut ihminen ei ole käynyt Helsingissä. 😁
Itse näen Kouvolan näin.
Paljon vihreää, palvelut lähellä. Yksi pieni rauta-asema, muutama bussipysäkki sielä täälä. Yksisuuntainen liikenne, kivijalkaliikkeitä. Aamuruuhka tarkoittaa noin 4 autoa. Ihmisruuhka on noin 20 ihmistä. Hauska murre.
Tämä on tarinani miten ja miksi olen päätynyt tänne missä nyt olen. Tämä 1.5vuotta on ollut aikalailla elämäni parasta aikaa. En ole katunut, enkä usko katuvani että tänne lähdin. En ehkä tunne vielä kotipaikkakuntani jokaista nurkkaa, ja käytän välillä navigatoria kun liikun keskustassa, mutta mitä sitten. Kunhan tunnen olevani kotona.
Lukion jälkeen 2013, kun en päässyt Metropoliaan opiskelemaan kötilöksi aloin ajattelemaan hiukan erilailla. Ajattelin että haluaisin jonnekkin pienemmälle paikkakunnalle kuin Vantaa, mutta ehkä samantyylinen. Olin töissä Helsingissä, missä oli kiva käydä, mutten vain viihtynyt niin isossa ihmisvilinässä enää. Ei ollut yhtään minun juttuni.
2015 menin opiskelemaan lähihoitajaksi Helsinkiin. Tuon 1.5vuoden jälkeen ei enää huvittanut Helsingissä käydä. Joka arkipäivä kouluun 1 tunti 20 minuuttia. Pääsin kuitenkin viimeisen työharjoittelun kautta Myllypuroon töihin, missä viihdyin 10kk. Silloinkin työmatka oli nopeimillaan sen 40minuuttia. Jotenkin julkisilla sumpliminen ei enää houkutellut, ärsytti vain odotella bussia mikä kiertää turhia lenkkejä ja se ihmispaljous.
Haaveilin työpaikasta Vantaalla. Olisi lyhyt matka, pääsisi yhdellä julkisella tai pyörällä. Ja se ympäristö. Koska en vain nauti Helsingin vilinässä olemisesta.
Lokakuussa 2017 kävi kuitenkin niin, että sovimme jokusen viikon juttelun jälkeen että tämä herra x Kouvolasta tulisi luokseni kahville. Sen jälkeen juttelimmekin joka päivä, pian sain kutsun hänen luokseen ja silloin ihastuin tähän kaupunkiin.
Joulukuussa haaveeni päästä Vantaalle töihin toteutui. Olin niin onnellinen kun pääsin noin 5km päähän töihin. Olimme kuun alussa alkaneet seurustella tämän herra x:n eli Maken kanssa.
Seuraavat viikot olivat aikamoisia. Lopetin vuoden viimeisenä päivänä työt Helsingissä. Seuraavana päivänä menin Maken luokse Kouvolaan. Lähetin hänen luonaan heti kahteen paikkaan työhakemuksen, ja kahden päivän päästä siitä olin allekirjoittanut työsopimuksen toisessa. Muistan kun minulta kysyttiin haastattelussa, milloin voisin aloittaa työt. Vastasin että antakaa minulle edes viikko aikaa niin muutan ensin tavarani tänne Kouvolaan.
Tammikuun 6. päivä teimme Maken kanssa tämän muuton ja 15. päivä aloitin työt nykyisessä työpaikassani.
En ole KERTAAKAAN katunut tätä valintaani. En ole oikeastaan löytänyt yhtäkään negatiivista asiaa Kouvolasta. En kaipaa ihmisvilinää, ruuhkia, tuhatta erilaista kauppaa ja isoja ostoskeskuksia lähellä. Minulle riittää todella hyvin nämä pienemmät kaupat muutaman kilometrin päässä sekä Veturi ja Prisma ''kauempana'' eli noin 6km päässä.
Tottakai on kiva käydä välillä Vantaalla sukuloimassa, katsomassa kavereita ja silloin vaikka shoppailla Jumbossa. Mutta on ihanaa tulla takaisin kotiin. Kouvola alkoi niin nopeasti tuntumaan kodilta.
Teimme niinkin hurjan liikkeen, että ostimme helmikuussa jo yhteisen talon.
Jos en olisi uskaltanut lähteä Vantaalta minulla ei olisi kaikkea tätä. Ennenkaikkea omaa perhettä. Jos olisin jäänyt Vantaalle en varmastikaan olisi koskaan saanut tätä mitä minulla nyt on.
Kouvolaan muutto ei ole tuonut kun positiivisia asioita elämääni. Minulla on täälä mies ja lapsi. Omaan makuuni elän tällähetkellä täydellistä elämää. Sellaista mistä itse pystyin joskus vain haaveilla.
Ymmärrän myös täysin ettei ihmiset halua lähteä kokeilemaan onneaan samalla tavalla, mutta jos minulta on kysytty pitäisikö lähteä, sanon aina kyllä. Jos et käy edes katsomassa millaista elämäsi voisi olla muualla, et voi myöskään tietää. Mitä pahaa siinä voisi kuitenkaan käydä? Joko se paikka tuo sinulle onnea tai ei. Aina pääsee takaisin.
Mutta minusta tuntuu etten minä ole lähdössä takaisin. Tämän yllä näkyvän herran X:n ansiosta elämäni on ihan erilaista kuin ennen, ja olen persoonanakin hieman erilainen kuin ennen. Olen oppinut uudella paikkakunnalla uutta, tutustunut uusiin ihmisiin ja näin minulle on avattu paljon uusia ovia elämässä.
Olemme yhdessä löytäneet alueen missä haluamme asua. Täälä haluamme kasvattaa poikamme ja koemme alueen turvalliseksi. Täältä pääsee helposti jokapaikkaan, ja meillä on mukavan lähellä muitakin ajanviettopaikkoja. Sukulaiset asuvat lähellä, osa 5minuutin matkan päässä ja osa 1.5h matkan päässä.
Yhtä asiaa en vain ymmärrä mitä Kouvolasta sanotaan. Betonikylä.
Varmaan siis tämä kaupunki on joskus ollut melko harmaa, ei metsää missään yms. Koska ei täälä kyllä nykyään betonia paljoa ole.
Tai sitten toinen teoria on, että sen sanonut ihminen ei ole käynyt Helsingissä. 😁
Itse näen Kouvolan näin.
Paljon vihreää, palvelut lähellä. Yksi pieni rauta-asema, muutama bussipysäkki sielä täälä. Yksisuuntainen liikenne, kivijalkaliikkeitä. Aamuruuhka tarkoittaa noin 4 autoa. Ihmisruuhka on noin 20 ihmistä. Hauska murre.
Tämä on tarinani miten ja miksi olen päätynyt tänne missä nyt olen. Tämä 1.5vuotta on ollut aikalailla elämäni parasta aikaa. En ole katunut, enkä usko katuvani että tänne lähdin. En ehkä tunne vielä kotipaikkakuntani jokaista nurkkaa, ja käytän välillä navigatoria kun liikun keskustassa, mutta mitä sitten. Kunhan tunnen olevani kotona.
Kommentit
Lähetä kommentti